Hänen Pyhyytensä patriarkka Bartolomeos siunasi 1.12.2024 Oulun metropoliitta Elian valinnan Helsingin ja koko Suomen uudeksi arkkipiispaksi. Piispa Elia seuraa näin lähes 23 vuotta Suomen ortodoksisen kirkon johtajana toiminutta, nyt eläkkeelle jäävää, arkkipiispa Leoa.
Arkkipiispa Elia syntyi Kajaanissa vuonna 1962. Hän on asunut useita vuosia Tukholmassa, missä hän on opiskeli ruotsia ja tšekkiä, valmistui opettajaksi Tukholman opettajakorkeakoulusta ja työskenteli opettajana. Tukholman vuosien jälkeen toimi uusi arkkipiispamme opettajana Helsinkiläisessä kielikylpykoulussa, jossa opetus tapahtuu vuorotellen suomen- ja ruotsinkielellä.
Ortodoksisen teologian opintojen jälkeen Joensuun yliopistossa ja Pyhän Vladimirin ortodoksisessa seminaarissa New Yorkissa Elia vihittiin papiksi vuonna 2003, ja hän aloitti uransa ortodoksisena pappina Jyväskylän ortodoksisessa seurakunnassa. Vuonna 2006 hänet asetettiin Vaasan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraksi. Vuonna 2014 Elia vihittiin Oulun metropoliitaksi.
Arkkipiispa Elia tunnetaan edistyksellisenä ja kosmopoliittisena internationalistina. Suomen ja ruotsin lisäksi arkkipiispa Elia hallitsee seitsemää kieltä. Edeltäjänsä tavoin hän on ottanut selkeästi vastustavan kannan Venäjän sotatoimia vastaan Ukrainassa, ja kritisoinut Venäjän ortodoksisen kirkon roolia sodan tukemisessa. Arkkipiispa Elia on myös tunnettu kriittisistä kommenteista ortodoksisuudessa esiintyvää fundamentalistisuutta ja radikalisoitumista vastaan.
Axios, axios, axios!