Ikonitaide ymmärretään usein tyypilliseksi juuri ortodoksiselle kirkolle. Kreikan kielestä lainattu ikoni-sana merkitsee kirjaimellisesti käännettynä kuvaa. Alkuaan sanalla ymmärrettiin mitä kuvia tahansa. Nykyään kirkko määrittelee ikonin kuvaksi, joka viittaa pyhään alkukuvaan, kuten Kristukseen, pyhään ihmiseen tai tapahtumaan, jota muistellaan kirkollisena juhlana. Ikoni voi olla tekniikaltaan esimerkiksi mosaiikki, seinämaalaus, metallista valettu tai pakotettu reliefi. Se voi myös olla puulle, kankaalle tai paperille tehty maalaus.
Ortodoksinen kirkko kunnioittaa ikoneja Nikeassa vuonna 787 pidetyn seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen päätöksellä yhdenvertaisina pyhän ristin ja evankeliumin rinnalla. Ortodoksit osoittavat kunnioitusta ikoneille suutelemalla niitä, kumartumalla maahan niiden edessä ja sytyttämällä vahakynttilöitä rukoustuliksi niiden eteen. Rukoilemalla ikonin edessä ja suutelemalla siihen kuvattua pyhää osoitetaan kunnioitusta – ei materialle, johon pyhä henkilö tai tapahtuma on kuvattu – vaan sen pyhälle alkukuvalle.
Tietyt ikonit, varsinkin ihmeitä tekevät, ovat tulleet erityisen kuuluisiksi. Näistä mainittakoon Konevitsan Jumalanäidin ikoni, jota säilytetään Valamon luostarin uudessa kirkossa ja ruotsalaisille tutumpi Tukholman Jumalanäidin ikoni.
