Ortodoksisen kirkon uskontunnustuksen perustana on usko Jeesukseen Kristukseen meidän Vapahtajaamme ja Jumalaan ja hänen ylösnousemukseensa. Apostolit julistivat Vapahtajamme ylösnousemuksen ilosanomaa ja tässä tunnustuksessa on kirkon perusta. Sana ortodoksi tarkoittaa oikein ylistävää. Tämä tarkoittaa sitä, että ortodoksinen kirkko vielä tänäkin päivänä ylläpitää aikaisen kristinuskon apostolista uskontunnustusta.
Ortodoksisen kirkon keskeinen dogma on usko Pyhään Kolminaisuuteen – Isään Jumalaan, Poikaan ja Pyhään Henkeen – kolmeen jumalalliseen persoonaan yhdessä olemuksessa, sekä uskoon Kristuksesta Jumalan ilmentymänä ja hänen kahdesta luonnostaan – Jumalasta ja ihmisestä – kahdesta persoonasta yhdessä olennossa.
Ortodoksinen kirkko pitää Raamattua keskeisimpänä tunnustuksellisena tekstinä samoin kuin kaikki muutkin kristityt yhteisöt. Ortodoksiassa tosin Raamattua pidetään pikemminkin osana kirkon perintönä kuin sen perustana. Muita tärkeitä kirjoitettuja lähteitä ovat seitsemän ekumeenisen kirkolliskokouksen päätökset, pyhien isien kirjoitukset sekä muut kanoniset dokumentit eri ortodoksisista paikalliskirkoista, jotka ovat vaikuttaneet ortodoksiaan joka puolella maailmaa.
Roomalaiskatolisen kirkon tapaan ortodoksinen kirkko pitää pyhimyksiä ihmisten taivaallisina esirukoilijoina ja suojelijoina. Kaikki kirkkovuoden päivät on omistettu joillekin näistä pyhimyksistä jotka ortodoksinen kirkko on kanonisoinut. Näistä Neitsyt Marialla on erityinen asema Jumalan Äitinä ja Jumalansynnyttäjänä. Ruotsalaisesta näkökulmasta voisi mainita ruotsalaisen prinsessa Ingegärdin, joka avioitui Novgorodin ruhtinaan kanssa ja jota kunnioitetaan nimellä Pyhä Anna Novgorodilainen.
Ortodoksisen kirkon usko muotoiltiin kirkon ensimmäisten vuosisatojen aikana seitsemässä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa muotoon joka tunnetaan nikealais-konstantinopolilaisena uskontunnustuksena. Tämä uskontunnustus on ainoa ortodoksisen kirkon käyttämä ja hyväksymä uskontunnustus.